EU-ohjelmat
Suomessa toteutetaan ohjelmakaudella 2007–2013 alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta sekä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitetta.
EU:n rakennerahasto-ohjelmien 2007 - 2013 tavoitteina on tehdä
jäsenvaltioista, alueista ja kaupungeista entistä houkuttelevampia,
edistää innovointia, yrittäjyyttä, työllisyyttä ja tietoon perustuvaa
taloutta, kehittää aluetaloutta sekä luoda uusia ja parempia
työpaikkoja.
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteessa korostetaan tarvetta keskittyä erityisesti tutkimukseen, innovointiin, saavutettavuuteen ja työpaikkojen luomiseen. Inhimilliseen pääomaan tehtävillä investoinneilla on suuri merkitys sopeutumisessa taloudelliseen muutokseen ja rakennemuutoksen.
Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen ja ENPI-ohjelmilla tuetaan raja-alueiden ja laajempien, rajat ylittävien yhteistyöalueiden integroitumista sekä alueiden ja kaupunkien välisten verkostojen syntymistä ja vahvistumista. Suomi osallistuu ohjelmakaudella 2007–2013 yhdeksän Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen ja kolmen ENPI-ohjelman toteuttamiseen.
Rakennerahasto-ohjelmilla on tiivis kytkentä kansallisiin ohjelmiin erityisesti työllisyyden, yrittäjyyden, innovaatioiden ja energian politiikkalohkoilla. Rakennerahastotoimenpiteiden ja kansallisten toimien yhteensovituksella ja koordinoinnilla haetaan laaja-alaista vaikuttavuutta ja synergiaetuja kehittämistyöhön.
EU:n tuki on lisärahoitusta Suomen kansalliseen kehittämistyöhön. Suomi saa vuosina 2007 - 2013 noin 1,7 miljardia euroa. Lisäksi EU-ohjelmiin sitoutuu kansallista julkista rahoitusta noin 2,01 miljardia euroa (valtio 75 %, kunnat 25 %). Ohjelmiin on myös arvioitu käytettävän noin 2,3 miljardia euroa yksityistä rahoitusta. Kokonaissummaa suurempi hyöty saadaan uusista toimintamalleista ja osaamisesta, jota rahoituksella toteutetuilla hankkeilla luodaan.
Edellä mainittujen, ns. rakennerahasto-ohjelmien lisäksi Suomen maakunnissa toteutetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa sekä Euroopan kalatalousrahasto -ohjelmaa.
