Aloitus > Etelä-Savo > Maakunnan yhteistyöryhmä

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)

Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä on alueellinen kilpailukyky ja työllisyystavoitteen mukaisten rakennerahasto-ohjelmien Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Itä-Suomen toimenpideohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimenpideohjelman Itä-Suomen suuralueosion Etelä-Savossa tapahtuvaan toimeenpanoa ja alueen kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden yhteensovittamista varten perustettu toimielin.

Rakennerahastolain mukaan yhteistyöryhmän asettaa maakuntahallitus. Yhteistyöryhmän tehtäviä määritellään tarkemmin Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestyksessä.

Etelä-Savon yhteistyöryhmässä on puheenjohtajan lisäksi 24 jäsentä. Jäsenistä kolmasosa eli kahdeksan edustaa maakuntahallintoa eli kuntasektoria, toinen kolmannes valtion aluehallintoviranomaisia - elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta, Liikennevirastoa ja Finnveraa - ja kolmas kolmannes keskeisimpiä etujärjestöjä. Lisäksi yhteistyöryhmä täydentää osaamistaan asiantuntijoiden avulla.

Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpano


Yhteistyöryhmän esityslistat/pöytäkirjat:

Kokouspäivät vuonna 2007
        17. huhtikuuta
        24. toukokuuta
        18. kesäkuuta
        19. syyskuuta
        16. lokakuuta
        10. joulukuuta

Kokouspäivät vuonna 2008
        12. helmikuuta
        13. maaliskuuta
        18. huhtikuuta
        28. toukokuuta
        26. kesäkuuta
        17. syyskuuta
        15. lokakuuta
        18.marraskuuta
        17. joulukuuta
       
Kokouspäivät vuonna 2009
         3. maaliskuuta  lisälista
         21. huhtikuuta
         16. kesäkuuta
         22. syyskuuta       
         22. lokakuuta
         3. joulukuuta

Kokouspäivät vuonna 2010
       
         15. huhtikuuta
         8. kesäkuuta