Hakeminen, aikataulut ja teemat
EU:N RAKENNERAHASTO-OHJELMIEN HAKU ETELÄ-SAVOSSA vuonna 2010
Kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen mukaisissa rakennerahasto-ohjelmissa – Euroopan aluekehitysrahaston Itä-Suomen ohjelmassa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston Itä-Suomen suuralueosiossa (ESR) – on jatkuva haku. Rahoitushakemuksia voi näin ollen jättää rahoittajaviranomaisille ilman määräaikaa.
Hankkeiden käsittelyä rytmitetään kuitenkin niin, että hankkeita otetaan käsittelyyn yhtäaikaa tiettyinä ajankohtina. Vuonna 2010 hankkeita otetaan yhtäaikaisesti käsittelyyn seuraavasti:
26.2.2010, 11.6.2010, 30.9.2010 ja 30.11.2010.
Seuraavan kerran hankkeita otetaan yhtäaikaa käsittelyyn 30. syyskuuta 2010. Käsittelyajankohdan jälkeen saapuneiden hakemusten käsittely siirtyy seuraavaan käsittelyajankohtaan. Käsittelyaikataulu ei koske EAKR-ohjelman suoraan yrityksiin kohdennettavan toimintalinjan 1 rahoitusta (esimerkiksi yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen myönnettäviä kehittämisavustuksia). Tekesin EAKR-hankkeissa noudatetaan Tekesin julkisen tutkimuksen tai ohjelmien hakuaikatauluja.
Haussa painotetaan yritysten tarpeista lähteviä kehittämishankkeita, joilla tavoitellaan pysyviä vaikutuksia. Haun painopisteenä on maakunnan yhteistyöasiakirjassa 2010 määritellyt teemat. Tekes-hankkeissa toivotaan erityisesti eri tutkimusryhmien yhteishankkeita.
Itä-Suomen EAKR-toimenpideohjelman haku Etelä- Savossa koskee toimintalinjoja 1-3:
TL 1: Yritystoiminnan edistäminen (ELY ja Finnvera Oyj)
TL 2: Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen ja osaamisrakenteiden vahvistaminen
(ELY, Maakuntaliitto)*
TL 3: Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön parantaminen (ELY, Maakuntaliitto)
*Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan EAKR-rahoituksen osalta rahoitushakemukset osoitetaan 1.1.2010 alkaen maakuntaliitolle.
Itä-Suomen ESR-suuralueohjelman haku Etelä-Savossa koskee toimintalinjoja 1-4:
TL 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ELY)
TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen (ELY)
TL 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis- ja palvelujärjestelmien kehittäminen (ELY)
TL 4: Jäsenvaltioiden ja alueiden välinen yhteistyö ESR-toiminnassa (ELY)
*Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan ESR-rahoituksen osalta rahoitushakemukset osoitetaan 1.1.2010 alkaen ELY-keskukselle. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan hankehakemuksissa tulee huomioida myös valtakunnallisten ESR-kehittämisohjelmien valintakriteerit, lisätietoja osoitteesta:
http://www.minedu.fi/OPM/EU-asiat/EU-rakennerahastot/ohjelmat/Haku_VI_2010/index.html
Hankehakemukset tulee toimittaa rahoittajaviranomaisille sekä Eura 2007 -järjestelmän välityksellä että allekirjoitettuna. Hakujärjestelmä löytyy osoitteesta www.eura2007.fi.
ELY-keskuksella on omat hakujärjestelmänsä yritysten toimintaympäristön kehittämisavustuksia ja maaseudun kehittämisrahoitusta varten. Tekesin EAKR-tutkimusrahoituksessa noudatetaan Tekesin hakumenettelyä. Lisätietoa ao. viranomaisilta.
Etelä-Savon rahoittajaviranomaisten yhteystiedot
ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO
Hallituskatu 3 A, 50100 Mikkeli, puh: 015-321 130
PL 164, 50101 Mikkeli puh: 020 6360 120
Käyntiosoitteet: Mikonkatu 3 ja 5, Jääkärinkatu 14, 50101 Mikkeli.
FINNVERA Oyj, Mikkelin aluekonttori
Linnankatu 5, 50100 Mikkeli puh: 020 46011
