Euroopan kalatalousrahasto (EKTR)
Eurooopan kalatalousrahasto (EKTR) on 1.1.2007 lähtien korvannut kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen (KOR).
EKTR otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2007 seitsemäksi vuodeksi. Tällä julkisen tuen välineellä on tarkoitus rahoittaa yritysten, viranomaisten tai kalatalousalan järjestöjen hankkeita kaikilla kalatalouteen liittyvillä taloudellisen toiminnan aloilla, kuten pyynnin, kasvatuksen, jalostuksen, myynnin, satamatoiminnan tai perinnön vaalimisen alalla.
EKTR:n tavoite
EKTR:llä pyritään tukemaan kalatalousalaa Yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) vuonna 2002 toteutetun uudistuksen yhteydessä määriteltyjen tavoitteiden saavuttamisessa. Tähän tarkoitukseen myönnettävillä tuilla kehitetään taloudellisesti kannattavaa, ympäristöystävällistä ja alasta elantonsa saavan väestön hyvinvointia lisäävää kalatalousalaa. EKTR:n yhteisrahoittamilla hankkeilla pyritään luomaan tasapaino kalavarojen ja kalastuskapasiteetin välille, suojelemaan ja vaalimaan ympäristöä ja vesiluonnonvaroja, tukemaan alan kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta, parantamaan elämänlaatua kalatalousalueilla ja lisäämään alalla työskentelevien naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.
Toimintalinjat
Euroopan kalatalousrahasto (EKTR) on tarkoitettu Euroopan unionissa (EU) tapahtuvan kalastuksen kestävään kehittämiseen. EKTR määrittelee useita toimintalinjoja, jotka jäsenvaltiot valitsevat tarpeidensa mukaan:
3. Yhteistä etua koskevat toimenpiteet
4. Kalastusalueiden kestävä kehitys
5. Tekninen apu
Toimintaohjelma
Jokainen jäsenvaltio laatii kaudelle 2007–2013 toimintaohjelman, jossa se kuvailee ja perustelee toimintalinjojen valintaa ja esittää kullekin linjalle määrätyt tavoitteet. Ohjelma sisältää myös rahoitussuunnitelman ja talousarvion vuosittaisen jakautumisen ja siinä esitetään eri toimintalinjoille koko ohjelmakauden ajalle varatut rahasummat. Suomen toimintaohjelma on ladattavissa sivun oikean laidan linkistä.
