Pohjois-Savo
Pohjois-Savo on kauneinta Järvi-Suomea. Maakunnan kolme suurinta kaupunkia kuvaavat hyvin alueen monipuolista luonnetta. Rikkaassa järvimaisemassa sijaitseva Pohjois-Savon keskus - Kuopio - on aktiivinen ja elinvoimainen korkean teknologian yritystoiminnan keskittymä, vesistöreittien varteen syntynyt Varkaus kansainvälinen teollisuuskaupunki ja Iisalmi kulttuuristaan rikas maaseutukaupunki. Pohjois-Savo on väestömäärältään Suomen kuudenneksi suurin maakunta; asukasluku oli vuoden 2006 lopussa 249 400.
Pohjois-Savon elinkeinojen juuret ovat luonnossa. Maapinta-alasta metsien osuus on 83 %. Metsät ovat keskimääräistä tuottoisampia. Maatalous, metsä- ja metalliteollisuus ovat alueen merkittävimpiä teollisuuden aloja. Näiden osuus koko Suomen vientituloista on huomattava. Luontaisista vahvuuksista ponnistavat myös matkailu ja maatalous sekä elintarvike- ja kemianteollisuus. Raaka-ainepohjasta riippumattomia uusia kasvualoja ovat mm. informaatioteknologia, lääkekehitys, agrobiotekniikka, terveydenhuolto- ja ympäristöteknologia.
Pohjois-Savo tunnetaan runsaista kulttuuritapahtumistaan. Muun muassa Kuopio Tanssii ja Soi, Kuopion viinijuhlat, Iisalmen olutfestivaalit, Eukonkannon MM-kisat Sonkajärvellä, lukuisat kotiseutujuhlat, musiikkitapahtumat, taidenäyttelyt, kesäteatterit sekä urheilukilpailut vetävät väkeä laajalti maan ulkopuoleltakin.
Pohjois-Savon ja muunkin Itä-Suomen alueellista kehitystä edistetään kansallisten aluepoliittisten tukien ja yksityisen sekä julkisen sektorin voimavarojen lisäksi Euroopan unionin rahoituksella.
POHJOIS-SAVON RAHOITTAJAVIRANOMAISTEN YHTEYSTIEDOT JA VIRASTOJEN AUKIOLOAJAT
Hyödyllisiä linkkejä:
http://www.ely-keskus.fi/pohjois-savo
http://www.tekes.fi/
